torstai, 12. maaliskuu 2009

Viikkoraportti

Alkaa tämä blogin päivitystahti hiipumaan. Saamatonta.

 

5.3. torstaina käytiin taas koulun pihassa ryhmätreeneissä. Elli aloitti ruudulla, joka meni ihan kivasti, pientä hakuilua. Minulla ei vaan syvyysnäkö tahdo toimia ja pysäytin Ellin aivan liian aikaisin. Otettiin sitten uudestaan vielä toiseen suuntaan ruutuun lähetys ja nyt ihan läpijuoksulla.

Seuraavaksi luoksetulo. Seisominen tapahtui kuin seinään, maahan-käskyn jälkeen otti yhden laukka-askeleen, mutta pistetään asfalttipohjan syyksi; en minäkään asfaltille täydestä vauhdista rojahtaisi.

Sitten olivat vuorossa paikallaanolot. Elliä kiusattiin ylimääräisillä maahan-käskyillä istumisen aikana ja niin se vaan ottaa todella herkästi ulkopuolisten antamat käskyt huomioon :/ Kävin asennon korjaamassa kolme kertaa ja lopuksi otettiin vielä ihan luhyt onnistunut paikallaanistuminen sekä ihan normaali paikallaanmakuu. Seuraavalla koiralla maahan-käsky on kyllä jokin muu kuin "maahan"...

Seurraminen oli mielenkiintoista. Ellillä oli vähän turhan hauskaa ja jouduin sitä välillä hieman muistuttelemaan oikeasta seuraamispaikasta. Perusasennoissa hiomista. ollaanko me hei EVL:ssä, ollaanko?

Ohjattunouto meni ihan hienosti, merkille malttoi pysähtyä hyvin! Ja oikea kapulakin saatiin ylös :) Kauko-ohjauksissa eteni ihan vähän. Lisää täsmätreeniä. Lopuksi nakki pääsi juoksemaan lmikinoksiin ja pyydystämään lumipalloja Peppin ja Mintun seuraksi.

6.3. agilityperjantai. Lyhyesti sanottuna; Wiia hämmästytti ohjaajansa VARASTAMALLA väärälle esteelle (A-este) Siitä on tullut liian hauska este. Vaikka W oli taas kesonnäyttö tuulella ja vuhtia kuin etanalla niin Aalle spurtattiin oikein kunnolla. En oikein tiedä mitä tuon Wiian haluttomuuden kanssa tekisi. Ei siltä intoa puutu tehdä asioita ja aina lähtee omalla vuorollaan innokkaasti kentälle. Mita suuremmissa osin vika on mussa, mutta kun en oikein tiedä missä. Yritin rauhoittaa ohjaamistani ettei W vetäisi herneitä nenään turhan kovista käskyistä ja palkkasin ahkeraan. Ensimmäisellä radalla oli kyllä havaittavissa pientä vauhdin lisäystä? Seuraavaksi perjantaiksi on jemmassa vielä ainakin yksi konsti.

Elli oli oma innokas itsensä :) Hyvin kuunteli ohjausta, mutta yritti (ja teki) välillä omat ratavalintansa, mikä tosin johtui siitä, että ohjaaja ei ihan käsittänyt miten yksi kolmen esteen zik-zak olisi pitänyt ohjata. Nopeasti Elli kuitenkin hokasi miten se radan osa kuuluu tehdä ja suoritti sen tunnin päätteeksi pari kertaa itsenäisestikin :D

8.3. sunnuntain TVA treenit. paikalla oli 7 koirakkoa, joten suoritettujen liikkeiden määrä jäi pieneksi. Aloitettiin idarilla. Seisomisessa Elli teki saman kuin kokeessa eli kääntyi minua vastaan. mur. Toisaalta kiva, että nyt siihen pääsin treeneissä puuttumaan. Tätä ollaan nyt harjoiteltu kotona ruokakupin ollessa palkkana. Ei muuten liikahda senttiäkään ;) Kulmat menivät jo paremmin kunhan ohjaaja muistaa antaa koiralle tarpeeksi tilaa = kulkee sen puolimetriä erossa törpöistä.

kaukot menivät muuten kivasti, mutta seisomisesta istuminen saa aikaan edistämistä. Se täytyy saada nyt kuun loppuun mennessä kondikseen.

Otettiin paikallaanoloja minun toivomuksesta. Aluksi 2,5min istuen. Kaikki ok. Sitten otettiin EVL:n paikaanmakuun yksilösuoritukset. Elli otti TAAS naapurin käskyt tosissaan. Ääh. Pitäisikö vaihtaa käskysana? Toisaalta en usko, että se Elliä enää hyödyttäisi kun se kuitenkin tietää mitä "maahan" on.

Luoksetulo täysi 10! Taitava piski :) Hyppynoudossa heitin tarkoituksella vinoon ja Elli meinasi ensin hakea kapulan esteen kiertäen ja kun se seuraavalla lähetyksellä hyppäsi niin meinasi palauttaa hyppäämättä. Mur! Kolmannella kerralla nappisuoritus. Otettiin vielä lopuksi ihan suora heitto, että saataisiin loppuun onnistunut suoritus.

Treeniä, treeniä ja treeniä siis tiedossa!

10.3. nomeilua molempien koirien kanssa. Elli keskittyi ohjauksiin ja pysätyksiin. Pirun huono treeni, sunnittelu tökki taas. En jaksa sitä sen enempää lähteä spekuloimaan kuin että sain koirani taas ihan lukkoon ja oman vereni kiehumaan. vasen ja oikea olivat hukassa ja loplta suorasta linjastakaan ei enää ollut tietoa. Joo, liian vaikea treeni. Päädyin sitten vaan ottamaan ihan vaan luoksetulo-pysäytys ja siitä lähetys takana olevalle damille. Tämä onneksi toimi :) Tas kyllä huomasi ettei kannata lähteä treenaamaan silloin kun mielentila ei ole paras.

Wiia treenaili ihan vaan perusnoutoja ja suoritti kahden damin minimaalisen hakuruudun :D Kyllä spanieli on niin erilainen kuin noutaja. Työskentely tyyli on niin erilainen. Kantoipa W lopuksi lokinsiipeäkin ihan innoissaan!

11.3. Nomea lenkin yhteydessä. Yritin vähän paikkailla edellisen päivän lukkoja ja otin kaksi pientä damia takataskuun kun lähdettiin lähiölenkille. tarkoituksena oli pitää tehtävät helppoina. Puistoalueella sitten otettiin ensin kaksoismarkkeeraus,  molemmat lensivät erillisille puusaarekkeille. Hyvin nakki toimi. Otettiin muutamat linjat näitä puusaarekkeita hyväksikäyttäen. Damien paikat olivat aikalailla samat kuin mihin ne markkeerauksista olivat tippuneet. Elli tiesi tarkalleen millä suunnalla damit ovat ja näin saatiin pitkät suorat linjat. Ohikulkijoilla oli ihmettelemistä. Lopuksi otettiin ihan yksinkertaisia suuntia moottorikelkan jättämiä jälkiä hyväksikäyttäen. Kyllä se sunnat osaa. Ohjaajan vaan täytyy alkaa kiinnittämään enemmän huomiota siihen miten koira on sijoittunut ennen suunnan antoa ja, että koira edes valkaisisi oikeaan suuntaan ennen käskynantoa. Näin saatiin todella hienot suunnat aikaiseksi!

tiistai, 3. maaliskuu 2009

Hienosäätöä

Toko-kokeen jälkeen jäin miettimään MIKÄ meidän suorituksissa mättää kun ei sitä ykköstä saada. Ei edes nyt, vaikka tunnari onnistui toisen kerran neljäntoista kokeen aikana (...) Tulin siihen tulokseen, että meillä on KOKONAISUUTENA liikkeet ihan ok mallilla, mutta pienet yksityiskohdat vievät pisteitä, jotka suurilla kertoimilla ovat arvokkaita.

Paikallaanolot on saatava vähän tylsemmiksi. Itse pyrin pitämään Ellin innokkaana koko kokeen ajan, mutta ehkä paikallaanmakuihin pitäisi mennä ihan relax meiningillä. Ei minkään sortin innostamista, ei kehumista, hyvä jos mitään huomiota. Myös onnistuneen suorituksen jälkeen vain rauhallinen kiitos ja hitaasti ulos kehästä eikä juosten kuten nykyään. Eli ihan kuten treeneissä. Auttaisikohan?

Idiootissa täytyy saada takapää jumiin seisomisen ajaksi. Ideoita? Se siirty tasan tarkkaan vain kokeessa vastaan.

Seuraamisen paikkaa täytyy treenata, etenkin hitaassa käynnissä. Seuraamisesta on tullut Ellille ihan ylikiva liike, jossa pitäisi mennä eikä meinata. Janinan kanssa kokeiltiin tänään erilaisia taktiikoita ja vaihtoehtoina taitavat olla vasempaan kaarto ja hihnan kanssa harjoittelu. Eli palataan alkeisiin.

Ruudun ja ohjatun noudon ongelmina ovat lähinnä merkin hutera suorittaminen. Merkin suhteen aloitettiin maanantaina tehotreeni, jossa vaaditaan täsmällisyyttä ja ehdotonta kääntymistä ohjaajan suuntaan. Poikittamista EI sallita. Näin jatkamme ja toivomme parasta. Pikku hiljaa lisätään vaikeusastetta tuomalla merkin suorittamiseen kapulat mukaan. Ja ruututreeniin pitäisi AINA muistaa ottaa ruudun nauhat mukaan...

Luoksetulo ja tunnaritreeniä jatketaan hyväksi havaitsemallamme tavalla. Elli teki tänään taas niin hienon tunnarin aivan vieraassa paikassa kokeenomaisesti suoritettuna, että en voi muuta kuin olla pirun iloinen :) Mikä rauhallisuus ja kärsivällisyys!

Janina tokoili tänään Ellin kanssa suurimman osan. Että voikin koira toimia hyvin ihan kenen kanssa tahansa :D

Nomeilua ei olla nyt taas ihan hirveästi harrastettu. Pieniä muistitreenejä otettiin viikonloppuna lenkin yhteydessä. ihan kivasti se toimi, ei siinä mitään :)

lauantai, 28. helmikuu 2009

Perjantai agit; ehkä joskus virallisiin isoihin??

Oli mulla taas niin hienot koirat, että voi vaan ylpeä olla! Suoritettiin 18 esteen rataa (kahden koiran kanssa useammankin kerran läpi, meinasi kunto sanoa PIU), jossa oikeasti sai jo hallita valssit, takaaleikkaukset, haltuun otot ja muita kivoja tanssiaskelia...

Elli osoitti, että hän kyllä osaa jo rataa itsekin lukea sillä neiti VARASTI ensimmäistä kertaa kesken radan väärälle esteelle. Toisaalta tuota voisi pitää ehkä hyvänä asiana. Ei ole enää ihan kiinni minussa vaan tekee itsenäisiä ratkaisuja, mutta on kuitenkin niin kuuliainen, että uskoo kyllä kun ilmoitan että suunta hei vaihtuu :) Ei siis todellakaan vaan pongaile mielekkäitä esteitä vaan esteen jälkeen hakee aina seuraavan potentiaalisen esteen ja ohjaajan vika jos on käskyt ja ohjaukset myöhässä. Vähän Ellillä alkaa vauhti nousemaan liiankin nopeaksi -> kontaktit unohtuvat ja keinu meinattiin mennä lennosta, mutta siinä vaiheessa meikä sanoi stop ja rauha. Eli kontakteja täytyy vahvistaa Ellillä entisestään. Muuten Elliltä ihan loistavat radat, voihan jehma! Pitäisikö hankkia lisenssi?

Wiia oli tyypillinen hidas itsensä ;) Välillä alkoi taas seisoskelemaan kesken radan... Vihdoin ja viimein tajusin kuitenkin alkaa palkkaamaan sitä enemmän myös kesken radan. Ja johan alkoi vauhtia ja intoa löytymään! Hyvin tuo esteet suorittaa kunhan haluaa, osaa se jopa mennä hei irrallaan musta. Aliarvioinkohan mä tuota liikaa? Keinu oli edelleen kamala, mutta nousi nyt jo omasta halustaan puoleen väliin keinua :) Laskeutuminen on vaan edelleen paha.

keskiviikko, 25. helmikuu 2009

Hiotaan treenillä koira rikki...

Elikäs näin. Viikon treenikatsaus.

Viime torstaina käytiin koulun pihalla tokoilemassa Tiinan&Rosbergin ja Katin&Mintun kanssa. Ensiksi ruutua. Merkki löytyy, mutta ruutu ensimmäisellä lähetyksellä. Lähti tutkimaan lumipalloja... Lopuksi kuitenkin ihan nappi suoritukset :) Seuraavaksi otettiin ohjattu kokeenomaisesti, jossa nyt taas vuorostaan meinasivat jarrut merkillä unohtua. Pysähtyi juuri ja juuri hyväksyttävästi. Noudossa ei ongelmaa. Tiina vielä keräsi loput noutokapulat pois ja suoritettiin todella nätti merkille meno. Sitten alettiin ryhmässä pohtimaan luoksetulon pysäytyksiä. "Mukavaa" kun kaikilla sama ongelma. Elli seisoo nykyään kivasti, mutta maahanmeno veeeeenyyyy. Palkka pysäytysmerkkien kohdalla on tuottanut toivotut tulokset ja maahan menoon keksittiin pudottava käsky; tässäkin toimii *PAM*. Hyvin tippui koira täydestä vauhdista, katsotaan miten tippuu sunnuntaina kokeessa ;) Olin taas ottanut tunnarikapulat mukaan ja tehtiin koemaisesti ilman mitään vipulikonsteja. Elli toimi HIENOSTI!!! Vauhtia on edelleen paljon ja syöksy kapuloille meinaa lennättää noudettavat ympäri kenttää, mutta kärsivällisyyttä on tullut paaaljon lisää. Katsotaan tätäkin sunnuntaina uudelleen... Kauko-ohjauksissa ei mitään häikkää, paikoillaan pysyy.

Perjantaina oli agiliitoa. Niistä nyt vain lyhyesti totean, että Elli oli aivan huippu ja niin oli Wiiakin jonkin aikaa kunnes alkoi taas keskisormen näyttö... Mutta termiitti yllätti hieman kun suoritti keinun suht kivasti :) Ja muutenkin oli koko 18 esteen radan ajan kivasti kuulolla vaikka pitikin välillä vähän mieltään osoittaa.

Viikonloppuna me ei sitten treenailtu yhtään mitään kun olin kasvattajakurssilla. Läpi meni ja kennelnimeä mietitään ;)

Maanantaina tein sitten emämokan kun raskaan koulupäivän jälkeen lähdin vähän huonolla mielellä treenaamaan ruutua lähes näkymättömillä merkeillä. Merkkejä oli vain neljä joten harjoiteltiin ruutuun menoa ilman itse merkin suorittamista. olisiko tämä sitten ollut syynä kun Elli ruudulle lähetettäessä aina hakeutui etumerkkien viereen eikä juoksut tuttuun tyyliinsä lävitse. Tämän kanssa sitten tahittiin kauan kunnes koira alkoi epäilemään eikä enää halunnut mennä ruutuun. Ihan huippua hei... Lyhensin lähetysmatkaa ihan pariin metriin eikä sekään toiminut. HUAH! Loplta autoin niin paljon kuin vain mahdollista ja saatiin välttävä suoritus ja lopetettiin siihen. Loppuun vähän luoksetuloa ja kaukoja. Paska treeni.

Eilen tiistaina ajattelin lähteä hieman paremmalla mielellä korjilemaan edellisen päivän virheitä. Jätin Ellin piiloon suorittamaan istumista ja sillä aikaa kävin itse rakentamassa ruudun valmiiksi. Istumisen kanssa ei ollut ongelmaa ja otettiin vielä perään paikallaanmakuu. Ei siinäkään mitään. Ruutu otettiin kolmeen otteeseen, lähetys sekä oikeaan että vasempaan. Ei ollut nakki enää rikki, huh selvittiin säikähdyksellä :) Muutenkin treenattiin kaikkia EVL:n liikkeitä (paitsi tunnaria) eikä missään ollut oikein mitään ongelmaa. Metallinouto oli piece of cake. Kaukot hyvät. Idioottiringissä oli seisominen hieman hukassa, tarjosi istumista. Tämä korjaantui kun sanoin "seisO" "seis" sijaan. Menee ässät seis ja istu sekaisin. Luoksetulot olivat oikein kivat. Ohjatussa noudossa aristeli merkille menoa? Toisaalta ainakin saatiin merkki suoritettua niin en ihan hirveästi viitsinyt alkaa vauhtia korjailemaan. Noudot hyvät molempiin suuntiin.

Tänään otettiin Ellin kanssa vielä tunnari kolmeen otteeseen. Loistosuorituksia :))

keskiviikko, 18. helmikuu 2009

Ensin se on myynnissä eniten tarjoavalle ja seuraavaksi sitä ei myisi mistään hinnasta ;)

Juu, näin. Sunnuntaina käytiin Satakunnan noutajien treeneissä Noormarkussa yhdessä Janinan ja Alin kanssa. Olin valmis myymään tuon koiran...

Aluksi tehtiin motivoitu linja pellonkulmaan. Koirien kanssa käytiin viemässä damit yhdessä ja siitä sitten lähetys todella selvää uraa pitkin. Aluksi ajattelin, että tehtävä oli Ellille aivan liian helppo, olisi ollut parempi ottaa sokkona. Myöhemmät tehtävät kuitenkin osoittivat, että ihan hyvä oli että saatiin edes yksi onnistunut suoritus...

Linjan jälkeen kuljettiin pitkä matka seuraavaan treenipaikkaan. Koko matkan pidin Elliä auki ja vaadin lähellä pysymistä. Välillä piti hieman muistutella, mutta hyvin oli koko ajan kuulolla.

Seuraavaksi otettiin motivoitu haku. Lähetys pellolta ojan yli metsään. Ja Elli oli kuin sunnuntaikävelyllä!!! Hausta ei mitään hyvää sanottavaa, tähysteli lähinnä viereiselle pellolle, josta kuului muiden koirakoiden ääniä ja pillityksiä. Kaksi damia saatiin ylös ja kytkin koiran. Pah! Oma motivaatio laski, mutta siirryttiin kuitenkin läheiselle pellolle tekemään lähihakuharjoituksia. Meni ihan ok itseasiassa. Itseäni vaan vatutti niin ei sitä itse tajunnut. Käytiin vielä hakupaikalla noutamassa ruudusta yksi dami. Nyt työskentelykin hieman parani :) Samalla siinä muita odotellessa tein parit markkeeraukset. Heitot olivat huonot, ihme että Elli niitä edes näki. Itseasiassa ole lainkaan varma näkikö se lainkaan viimeistä heittoa, mutta löysi kuitenkin pienen haun jälkeen.

Tämän jälkeen siirryttiin kaikki yhdessä pellolle ja asetuttiin riviin. Jokaiselle koiralle heiteltiin vuorotellen yksi markkeeraus ja heittäjä huusi kenen vuoro olisi hoitaa. Elli pysyi todella hyvin paikallaan vaikka koirat sinkoilivat vierestä noutamaan eikä päästänyt ääntäkään koko treenin aikana. Oman markkeerauksensakin hoiti hienosti :)

Lopuksi otettiin kaksoismarkkeeraus, heitot selvästi eri suuntiin, matkaa ehkä 100m. Ensimmäistä damia palautettaessa Ellille heitettiin häiriödami. Seuraava noudettava dami oli sitten aivan päinvastaisessa suunnassa kuin häiriödami. Hienosti Elli muisti markkeerauksen sijainnin eikä edes yrittänyt lähteä häiriögamille. Ehkä se sitten loppujen lopuksi olikin ihan hieno tyttö :)

Eilen tiistaina käytiin vähän äidin ja Wiian kanssa tokoilemassa. Wiia toimi äidin kanssa kivasti ja osaa kyllä opetetut liikkeet ihan mukavasti, jos vain haluaa ;) Ellin kanssa otettiin pari kertaa ruutua. Yhden kerran lähti harhailemaan ruudun ympärillä, mutta muuten ei moitittavaa. Hieman tassut tosin jäätyivät :/ Seuraavaksi otettiin luoksetuloa pysäytysten kera. Palkka löytyi taas pysäytysmerkkien luota. Ensimmäiseksi otettiin taas läpijuoksulla ja seuraavilla kerroilla pysäytykisen kera ja lopuksi taas läpijuoksuna. Hienoja pysäytyksiä, varsinkin seisomiset! Maahanmenot taas jostain kumman syystä vähän venyivät. Hienoja suorituksia silti. Äitiä käytin hyväkseni ja otettiin piiitkästä aikaa ohjattunouto treeneissä oikein kokeenomaisesti. Melkein sain Ellin taas ihan  lukkoon liikkeen kanssa... Vaaleat noutokapulamme eivät kovin hyvin erottuneet lumesta ja sivummaiset olivat sitten juuri sopivasti vielä pienten lumipaakkujen takana. Tämän hokasin vasta sitten kun Elli alkoi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tarjoamaan keskimmäisen noutoa. Onneksi hoksasin ja käskin äitiä siirtämään kapulat paremmin näkyviin. Jhan alkoi koira taas toimimaan, vauhti tosin jäi huomattavasti pienemmäksi. Toivottavasti se ei nyt ihan jumiin tämän liikkeen suhteen mennyt :/ Loppun kauko-ohjaukset, jotka menivät todella hienosti :)

Tänään oli taas vuorossa nomea kun ajeltiin Ellin kanssa Köyliöön treenaamaan Päivikin, Linuksen ja Rasmuksen sekä Terhin ja Kelmin kanssa. Ensimmäiseksi käsittelyyn pääsi Eli, jonka kanssa setvittiin varisyökötystä. Aluksi otettiin ihan pihassa hihnassa ylösotto, ei ongelmaa. Seuraavaksi yritettiin innostaa Elliä antamalla lähteä paukkunoutoon, mutta tuo lähinnä haukotteli tylsistyneenä... Pari kertaa innostui vaakun tuomaan. Lupaava alku!............

Tästä siirryttiin sitten pellolle, jossa Ellille heitettiin ykkösmarkkeeraus laukauksen kera. Seuruutin Elliä sitten jonkin matkaa toiseen suuntaan ja sillä välin variksella vedettiin parinkymmenen metrin jälki. Ellin markkeeraus tai ehkä pikemminkin muisti ei oikein toiminut ja Elli juoksenteli pellolla vähän aikaa oman mielen mukaan, kuitenkin työskennellen. Sattumalta nakki sitten ajautui oikealle alueelle ja varis löytyi ja palautui LAUKATEN :DDDHih :) Toinen kerta ihan samalla kaavalla ja samalla juoksentelulla ja hienolla laukalla palauttaen. Otettiin vielä ihan tavallinen markkeeraus ilman jälkien vetoa ja hienosti neiti markkeerasi. Variksella piti hieman Päivikkiä ja Terhiä katsella (apuja varmaan odotteli..), mutta äkkiä sitten nappasi variksen suuhun ja palautti laukalla KÄTEEN ASTI eikä jalkoihin :>> Tajusin ottaa Ellin vastaan kyykyssä ollen, jolloin tirppaakin maltettiin pitää suussa.

Tästä lähettiin tekemään Ellille hakutuurua. Toiselle puolelle tietä tehtiin kuuden "herkkuriistan" ruutu ja toiselle puolelle tietä vietiin kaksi varista. Laitoin Ellille megapalkan odottamaan hieman syrjempään ja lähdettiin variksia etsimään; toinen oli puussa ja toinen kuusen alla. Ja neitihän toimi aivan mielettömän hienosti! Varikset löytyivät nopeasti, ei minkäänlaisia kyselyja ja molemmat varikset tulivat käteen asti ryhdikkäässä ravissa :) (Ellin töppöjaloilla ei siinä maastossa enää hirveästi taakan kanssa laukkailtu ;)) Tästä Elli sai vapautuksen megapalkalle ja "herkkuruudusta" sai vielä hakea yhden sorsalinnun. Hieno tyttöni mun :)

Vähän myöhemmin kokeiltiin Ellin kanssa vielä Päivikin viikonlopun NOME-valmennuksessa oppimaa linjatreeniä, joka osoitti minulle, että lausahdus "kyllä se kotona osaa" on aina loistava selitys ;) "Ei se dameja vaihda ja kyllä se suunnat osaa", jeah right... Lainattu kuvaus tehtävästä; Tässä tehtävässä harjoiteltiin sekä eteenmenoa, suuntia vasemmalle ja oikealle sekä pillipysäyhdyksiä. Pellolle vietiin viisi damia näkyviin kello kahteentoista, lisäksi pari damia kello yhdeksään ja kello kolmeen heinäpaalien taakse niin, että niitä ei näkynyt lähetyspaikalta, mutta kun koira pysäytettiin linjalle, se näkisi sivusuunnissa olevat damit myös.  Ensimmäinen suoralinja kusi siinä kohtaa kun Elli vaihtoi damit keskenään (!!??!), seuraavalla kerralla se ei tietänyt mikä on vasen ja kun vasen löytyi niin taas damit vaihtuivat! Omistajan antamat käskyt koiralleen ovat painokelvottomia... Päivikin rauhallisuus ja ohjeet olivat paikallaan tai muuten koirasta olisi voinut tulla rukkaset. Mutta Päivikin sanoin "koira toimii oikein kuin ohjaajakin toimii" ja saatiin pari onnistunutta suoritusta. Eteneminen Ellilä hieman alkoi lopussa tökkimään. Elli ei siis ollut vielä valmis tämän tyyliseen tehtävään. Noudatamme Päivikin neuvoa nja treenaamme suuntia erikseen ja suoraa linjaa erikseen. Eiköhän se tästä :) Elli onneksi kestää ja antaa hyvin anteeksi omistajan pienet räjähtämiset ;)

Lopuksi Elli ja pojat pääsivät vielä lenkille rentoutumaan.

  • th_IMG_2211.jpg 


    - - - - - - - - - - - -


    th_rickyelli030.jpg